Lähtö lähenee
Trööt!
Olen juuri aloittamassa viikon mittaista loman tapaista, joten päätin kirjoittaa tänne hieman siitä, missä mennään! Hengähdystauko on tarpeen, vaikka toisaalta hieman ahdistaa päästää irti kaikesta touhottamisesta.
Kuinka kiteyttää suomalaisuus?
Kaikki tarvittava täytyy mahduttaa 20 + 5 kiloon, koska olin lentolippujen kanssa liikkeellä varsin myöhään erinäisten sekaannusten vuoksi. Vaatteiden ja paksun paperinivaskan lisäksi meidän odotetaan pakkaavan muiden ihmeteltäväksi omaan kulttuuriin liittyviä esineitä tai asioita, "cultural items". Voisi piakkoin hommata sen matkalaukun, niin pääsisi mittailemaan, kuinka hyvin porontaljat, pesisräpylät ja Juha Mieto mahtuvat mukaan.
Gradua tehdessäni olen oppinut, että välineen rajoitukset synnyttävät luovuutta, ja niinpä ajattelin, että nämä asiat voisivatkin omalla kohdallani olla aineettomia.
Ensimmäisenä tulevat mieleen klassiset vaatimattomuus ja hiljaisuus: "Mitäpä tässä esittelemään, Fazerin suklaakin tehdään sveitsiläisellä reseptillä." Hiljaisuusteeman pohjalta voisi rakentaa sykähdyttävän "cultural skill" -esityksen.
No, en tietenkään aio mennä sinne leuka rinnassa toistamaan aikansa eläneitä stereotypioita suomalaisuudesta. Tai ehkä niitä osuvimpia vähäsen. Sen sijaan hivutan voitokasta koulujärjestelmäämme koskeviin keskusteluihin mainintoja kauramaidosta, liittymien rajattomuudesta ja keppihevosista.
Vakavasti ottaen, ehdotuksia otetaan vastaan kulttuuriin liittyvän taidon suhteen. Turvallinen vaihtoehto olisi laulaa jotain suomalaista, mutta perus poppibiisi tuntuu tylsältä valinnalta. Heviä? Joku Röllin kipale? Masentava joululaulu? Olen harkinnut myös puhumista sisäänhengityksen aikana ja demonstraatiota ei-kielellisestä viestinnästä joukkoliikenteessä.
Eksynyt oon, lomakeviidakkoon...
Olen jo satunnaisotannalla valituille uhreille avautunut siitä, että valmistautumiseen liittyy paljon lomakkeita ja kaikenlaista muuta ei niin kivaa aikuisten hommaa. Harkitsin byrokratian käsittelemistä blogissa laajemminkin, mutta se ei ehkä kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista. Ehkäpä teen aiheesta biisin, jota esittämällä voi keventää tunnelmaa (tai aiheuttaa ihanan kiusallisia hetkiä) tulevaisuuden Fulbright-orientaatioissa.
Minulle voi kuitenkin milloin vain näpyttää yksityisviestiä itselle sopivaa kanavaa pitkin, jos tarkemmat yksityiskohdat tähän reissuun liittyvistä paperiasioista ovat jollekulle ajankohtaisia tai kiinnostavia!
En halua pelotella prosessin vaivalloisuudella liikaa, sillä olen tästä vähemmän ratkiriemukkaasta osuudesta myös kiitollinen. Ennemmin tai myöhemmin vastaavia selvitystilanteita tulee elämässä eteen, ja lopulta tuntuu hyvältä pärjätä ihan itse. Suuri suu auttaa myös: kun ihmettelee asioita ääneen, terävät kaverit ehtivät hoksata, että jotain on menossa pahasti mönkään. Kiitokset osoitan tässä kohtaa suomen kielen FLTA-kollegoilleni Merille ja Kaijalle.
Odotuksia horisontissa
Olen päässyt jo tutustumaan IU:n (Indiana Universityn) FLTA-squadiin Whatsapissa. Tuntuu hyvältä, että perillä on joukko muita ihmisiä samassa veneessä. Lähin vertaistuki löytyy samasta asunnosta, sain nimittäin houkuteltua ansaan intialaisen FLTA:n. Porukasta on löytynyt myös karaokekaveri, innokkaita meikkikurssilaisia ja yksi tuleva turisti Lapin reissulle.
Minulta on kyselty, jännittääkö Yhdysvalloissa eläminen. On joitakin asioita, jotka mietityttävät hieman, kuten turvallisuuskysymykset, liikkuminen surkealla suuntavaistolla ja mahdolliset sairastumiset. Eniten kuitenkin jännittää se, kuinka hyvin suoriudun tehtävistäni ja yllän ohjelman odotuksiin.
Fulbrighter edustaa omaa maataan ja saa vastattavakseen paljon kysymyksiä eri aiheisiin liittyen. Opetustehtävissä odotetaan luovuutta ja uusien tuulien tuomista, mutta toisaalta opetuskulttuuri Yhdysvalloissa on kuulemani mukaan vahvemmin auktoriteettiin perustuva kuin Suomessa.
Tunnen toisaalta painetta päntätä kielioppisääntöjä, jotta en menettäisi uskottavuuttani yllättävän kysymyksen edessä. Toisaalta haluaisin tuoda esille myös vaihtoehtoista näkemystä, jota omissa opinnoissani on korostettu: opettajakin voi erehtyä, ja joskus voi olla mielekkäämpää selvittää asia yhdessä, kuin saada valmis vastaus.
Uusi ympäristö, tavat ja kulttuurishokki eivät itsessään jännitä, sillä olen matkustanut aika paljon ja ollut lukiovaihdossa Saksassa. Tässä postauksessa olevat kuvat ovat aiemmilta USA:n reissuilta. Vaikka tämä ei siis ole ensimmäinen matkani rapakon taa, on kyseessä niin valtava maa, etteivät aiemmat kokemukset sinänsä lisää itsevarmuutta. Kielitaito kantaa kuitenkin jo pitkälle, eri asia olisi lähteä maahan, jonka paikallista kieltä ei osaisi lainkaan.
Tällaisia mietteitä tällä erää, seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten todennäköisesti joko matkalta tai kohteesta!
Olen juuri aloittamassa viikon mittaista loman tapaista, joten päätin kirjoittaa tänne hieman siitä, missä mennään! Hengähdystauko on tarpeen, vaikka toisaalta hieman ahdistaa päästää irti kaikesta touhottamisesta.
 |
| Sunny Isle 2009 |
Kuinka kiteyttää suomalaisuus?
Kaikki tarvittava täytyy mahduttaa 20 + 5 kiloon, koska olin lentolippujen kanssa liikkeellä varsin myöhään erinäisten sekaannusten vuoksi. Vaatteiden ja paksun paperinivaskan lisäksi meidän odotetaan pakkaavan muiden ihmeteltäväksi omaan kulttuuriin liittyviä esineitä tai asioita, "cultural items". Voisi piakkoin hommata sen matkalaukun, niin pääsisi mittailemaan, kuinka hyvin porontaljat, pesisräpylät ja Juha Mieto mahtuvat mukaan.
Gradua tehdessäni olen oppinut, että välineen rajoitukset synnyttävät luovuutta, ja niinpä ajattelin, että nämä asiat voisivatkin omalla kohdallani olla aineettomia.
Ensimmäisenä tulevat mieleen klassiset vaatimattomuus ja hiljaisuus: "Mitäpä tässä esittelemään, Fazerin suklaakin tehdään sveitsiläisellä reseptillä." Hiljaisuusteeman pohjalta voisi rakentaa sykähdyttävän "cultural skill" -esityksen.
No, en tietenkään aio mennä sinne leuka rinnassa toistamaan aikansa eläneitä stereotypioita suomalaisuudesta. Tai ehkä niitä osuvimpia vähäsen. Sen sijaan hivutan voitokasta koulujärjestelmäämme koskeviin keskusteluihin mainintoja kauramaidosta, liittymien rajattomuudesta ja keppihevosista.
Vakavasti ottaen, ehdotuksia otetaan vastaan kulttuuriin liittyvän taidon suhteen. Turvallinen vaihtoehto olisi laulaa jotain suomalaista, mutta perus poppibiisi tuntuu tylsältä valinnalta. Heviä? Joku Röllin kipale? Masentava joululaulu? Olen harkinnut myös puhumista sisäänhengityksen aikana ja demonstraatiota ei-kielellisestä viestinnästä joukkoliikenteessä.
 |
| Central Park, New York 2009 |
Olen jo satunnaisotannalla valituille uhreille avautunut siitä, että valmistautumiseen liittyy paljon lomakkeita ja kaikenlaista muuta ei niin kivaa aikuisten hommaa. Harkitsin byrokratian käsittelemistä blogissa laajemminkin, mutta se ei ehkä kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista. Ehkäpä teen aiheesta biisin, jota esittämällä voi keventää tunnelmaa (tai aiheuttaa ihanan kiusallisia hetkiä) tulevaisuuden Fulbright-orientaatioissa.
Minulle voi kuitenkin milloin vain näpyttää yksityisviestiä itselle sopivaa kanavaa pitkin, jos tarkemmat yksityiskohdat tähän reissuun liittyvistä paperiasioista ovat jollekulle ajankohtaisia tai kiinnostavia!
En halua pelotella prosessin vaivalloisuudella liikaa, sillä olen tästä vähemmän ratkiriemukkaasta osuudesta myös kiitollinen. Ennemmin tai myöhemmin vastaavia selvitystilanteita tulee elämässä eteen, ja lopulta tuntuu hyvältä pärjätä ihan itse. Suuri suu auttaa myös: kun ihmettelee asioita ääneen, terävät kaverit ehtivät hoksata, että jotain on menossa pahasti mönkään. Kiitokset osoitan tässä kohtaa suomen kielen FLTA-kollegoilleni Merille ja Kaijalle.
 |
| Tunnistatte varmaan paikan 2007. |
Odotuksia horisontissa
Olen päässyt jo tutustumaan IU:n (Indiana Universityn) FLTA-squadiin Whatsapissa. Tuntuu hyvältä, että perillä on joukko muita ihmisiä samassa veneessä. Lähin vertaistuki löytyy samasta asunnosta, sain nimittäin houkuteltua ansaan intialaisen FLTA:n. Porukasta on löytynyt myös karaokekaveri, innokkaita meikkikurssilaisia ja yksi tuleva turisti Lapin reissulle.
Minulta on kyselty, jännittääkö Yhdysvalloissa eläminen. On joitakin asioita, jotka mietityttävät hieman, kuten turvallisuuskysymykset, liikkuminen surkealla suuntavaistolla ja mahdolliset sairastumiset. Eniten kuitenkin jännittää se, kuinka hyvin suoriudun tehtävistäni ja yllän ohjelman odotuksiin.
Fulbrighter edustaa omaa maataan ja saa vastattavakseen paljon kysymyksiä eri aiheisiin liittyen. Opetustehtävissä odotetaan luovuutta ja uusien tuulien tuomista, mutta toisaalta opetuskulttuuri Yhdysvalloissa on kuulemani mukaan vahvemmin auktoriteettiin perustuva kuin Suomessa.
Tunnen toisaalta painetta päntätä kielioppisääntöjä, jotta en menettäisi uskottavuuttani yllättävän kysymyksen edessä. Toisaalta haluaisin tuoda esille myös vaihtoehtoista näkemystä, jota omissa opinnoissani on korostettu: opettajakin voi erehtyä, ja joskus voi olla mielekkäämpää selvittää asia yhdessä, kuin saada valmis vastaus.
Uusi ympäristö, tavat ja kulttuurishokki eivät itsessään jännitä, sillä olen matkustanut aika paljon ja ollut lukiovaihdossa Saksassa. Tässä postauksessa olevat kuvat ovat aiemmilta USA:n reissuilta. Vaikka tämä ei siis ole ensimmäinen matkani rapakon taa, on kyseessä niin valtava maa, etteivät aiemmat kokemukset sinänsä lisää itsevarmuutta. Kielitaito kantaa kuitenkin jo pitkälle, eri asia olisi lähteä maahan, jonka paikallista kieltä ei osaisi lainkaan.
Tällaisia mietteitä tällä erää, seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten todennäköisesti joko matkalta tai kohteesta!
Kommentit
Lähetä kommentti