Tunteita, tuoksuja ja oivalluksia

Mitä kuuluu?

"Hyvää kuuluu, kiitos! Entä itsellesi?" Repliikki tulee nykyään jo sen kummemmin miettimättä, mitä oikeasti kuuluu. On vastaus useimmiten tottakin. Mutta.

Ymmärsin tämänpäiväisen itkupotkuraivarin päätteeksi, että elän kuuluisan kulttuuri- tai muuten vaan -sokin aikaa. Täytyy myöntää, että ennen lähtöä kuvittelin sietäväni uuden ympäristön pieniä eroavaisuuksia paremmin.

Rankkaa on, kun ennen niin yksinkertaisista asioista tulee yhtäkkiä vaikeita. Leivän syöminen on vaikeaa, koska se tarttuu kitalakeen niin tiukasti, että kieli väsyy sitä irrottaessa. Virran johtaminen laitteeseen on vaikeaa, koska pistorasiat saattavat olla niin väljiä, että kävelemisen aiheuttama ilmavirta saa töpselin putoamaan.

Pizzataikinan tekeminen on vaikeaa, koska vehnäjauho käyttäytyy arvaamattomilla tavoilla. Vessa menee tukkoon (tätä tosin osasin odottaa), kengät ovat liian kapeita, pyykinpesukoneen käyntiin saaminen riippuu maksupäätteen mielialasta, syksy ei tule ikinä.

Kärsin myös oman tilan puutteesta. Olen viimeisen kuukauden aikana saanut olla yksin (hereillä) ehkä 5 tuntia. Olen tähän asti pitänyt itseäni hyvänä ”tiimipelaajana”, mutta yhteistyökykyni joutuu täällä koetukselle aivan uusilla tavoilla niin työssä kuin arjessakin.

Taikinoista tulee oudon kellertäviä.

Ilonaiheita ja orastavaa ammatillista kasvua

Kuten alkuun totesinkin, pikkuseikkoja lukuun ottamatta asiat ovat vallan mallikkaasti, ja kaikkeenhan tottuu paitsi jääpuikkoon, öö, sieraimessa.

Kämppään asettuminen sujui hyvin, sillä eräs järjestö jakaa käytettyjä huonekaluja ilmaiseksi uusille kansainvälisille opiskelijoille. Vapaaehtoiset olivat todella sydämellisiä, ja tilaisuudessa huomasin olevani eräänlainen keräilyharvinaisuus: ”Mä kuulin sun kaverilta, että sä oot Suomesta, niin tulin ihan katsomaan!” Sittemmin myös uber-kuskit ovat todenneet tohkeissaan pariin otteeseen: ”Sä oot mun eka suomalainen!”

Asuinalueemme on oikein viehättävä! Toimistossa on kivat asiakaspalvelijat, ja sieltä saa ilmaista naposteltavaa, uima-allas on auki vielä tämän viikonlopun, miinuksena satunnaiset torakat ja heinäsirkat, ja kuntosali on pieni mutta toimiva, jos venyttää mielikuvituksensa äärimmilleen.

Kaupat ovat melko kaukana, mutta hyvin suunnitelluilla viikoittaisilla kauppareissuilla olemme pärjänneet mainiosti. Kämppishenki on myös noussut raahatessamme painavia kasseja kotiin erinäisten kommellusten kera. Emme kuitenkaan koskaan muista ostaa tölkinavaajaa, voitte siis kuvitella millä metodeilla säilykkeet antautuvat.

Indiana Memorial Union iltavalaistuksessa

FLTA:n tehtävät ovat myös lähteneet mukavasti käyntiin! Opiskelijat ovat kivoja ja mielenkiintoisia tyyppejä, ja arki alkaa vähitellen rullata, vaikka uutta opeteltavaa on jatkuvasti. Sydäntä lämmitti, kun opiskelija kehui näpertämääni kahvituntiflyeria, ja ensimmäiselle kerralle ilmestyikin paljon porukkaa suhteessa oppiaineen kokoon!

Alkeiden opettaminen synnyttää minussa opetusmetodeihin liittyviä sisäisiä ristiriitoja, mikä on sinänsä positiivinen asia, sillä epävarmuus pakottaa tutkimaan ja kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja. Olemme ohjaajan kanssa käyneet myös ajatuksia herättäviä keskusteluja vieraan kielen opetuksen autenttisuudesta. Mieleen on jäänyt pyörimään erityisesti se, että vierasta kieltä ei pitäisi opettaa vain potentiaalisen turismin näkökulmasta. Mihin opiskelijat voivat käyttää kieltä nyt ja tässä? Millainen toiminta luo aitoja kielenkäyttötilanteita ja -tarpeita?

Kuukaudessa ehtii tapahtua hurjasti asioita, mutta nämä olivat tällä kertaa sormenpäissä! Arabian opiskelu, salsatunnit ja sosiaaliset suhteet jäivät kattamatta, joten niistä ehkä lisää ensi kerralla. Jos haluat seurata arjen hetkiä ja vapaa-ajan riehoja enemmänkin, Instagramissa voi laittaa seuraamispyynnön: https://www.instagram.com/sunnuga/

Mukavaa sunnuntaita sinne Suomeen!

Ihmemaa Ozin lössissä.